06.09.2008 - 17:57
Uusi talli on jo hienon näköinen, sisällä vielä hiomisen tarvetta. Huolehtimisestani huolimatta tuli työmiehillä pari onneksi korjattavaa virhettä ja saamme alennusta loppuhinnasta - noiden toilailujen takia. Komea se kuitenkin on, ei voi kieltää. Tuparit ovat luultavasti pari viikkoa viimesten silausten jälkeen, ajateltiin pitää leikkimieliset kisat. Vaelluskin on suunnitteilla, kunhan kämpän vuokraamisesta saadaan sovittua. Ulkona ei kehtaa yöpyä, tulee kylmä.
Ja sitten uutisia; Ylgja myytiin. Tamma on vielä mitä parhaassa iässä ja olisi sääli antaa sen kyllästyä tunneilla, varsinkin kun vaelluksia on harvakseltaan ja kisoissa ei kerkeä käymään. Niinpä tamma asustelee tallissa nyt vain vähän aikaa, kunnes uusi omistaja saa sille kaiken valmiiksi.
Toinen suuri uutinen on se, että tallin kaikilla hevosilla (paitsi Veeti) on nyt hoitaja! Hoitajakaarti koostuu ChessKnightista, Belovëdista sekä Alisabista ja Hippsusta jotka ovat käyneet jo hoitamassa pari kertaa. Toivottavasti uusillekin hevosille löytyy hoitajat, iso talli kun ei jää aivan tyhjilleen.. ;)
25.05.2008 - 13:22
Parin kuukauden laiskottelutauko on ohi ja olen vihdoin saanut innon Heimiriin taas syttymään. Ja uusia hevosiakin on tullut, nimittäin Akun varsa Anwar! Pieni ruunikko orivarsa syntyi eilen, Akulla on siis taas kaitsettavana jonkinmoinen riiviö. Promin kanssa sen hermot tuntuivat menevän kokoajan ja kun ori vieroitettiin, oli se harvinaisen iloissaan.
Nyt aletaan pyyhkimään pölyjä tallista, pitää tehdä suursiivous että saadaan talli takaisin kuntoon!
08.03.2008 - 14:02
Oi tätä onnea, oi tätä iloa! VRL on palannut!
Kyllä Sirankin tunnustaa; ikävä on ollut. Aina sen huomaa kun jotain puuttuu, kaikki on tuntunut jotenkin tyhjältä kun ei voi kisailla ja iloita hevostensa menestyksestä, sitä se nimittäin on. Tänään laitoinkin jo noin kymmeniin kisoihin osallistumiset, mm. suunnistusjaoksen kisoihin. Ihanaa <3
Päivittämiset sujuivat sujuvasti ja laitoin linkit kuntoon. Vieras- ja hoitokirja odottavat viestejä ja tallikauppakin on auki :) Hevosia pitäisi vain saada talliin, talli kun tuntuu olevan jo täynnä vaikka hevosia virallisesti on vasta kolme. Tulossa mm. kwpn-ruuna, kaksi suokkia (ori & tamma), sekä lämppärini. Ja se yksityispaikkakin on jo varattu! Tallissa pian siis mukava melske.
Ei sen enempää tällä kertaa, pitää vielä hoitaa päivittelyt loppuun. Ciao te mahdolliset blogilukijat! (kommentoikaa, haluan tietää onko teitä edes olemassa!)
29.02.2008 - 13:45
Oi tätä onnea, hiihtolomani alkoi etuajassa <3 Ja ei, en ole lintsaamassa. Yksinkertaisesti TET-jaksoni loppui päivää ennemmin kuin muilla, 7 tunnin työpäivien takia. Tosin oli varsin helppoa työtä, mainosten viemistä, kylttien suunnittelua, tekstien kirjoitusta koneella, lisäksi kaksi teetaukoa päivässä ja yhdet kakkukahvit :D
Tallin parissa olen nyt kuitenkin vapaita hetkiäni varsin aktiivisesti viettänyt, talliin saapuikin tänään jälleen uusi hevonen, vanhaherra Fudra. Tarinoimaan en nyt tänään kuitenkaan jaksa alkaa, katsotaan jos illempana innostaisi :) Ystävyystallikin olisi tiedossa, jossain vaiheessa, varsin hyvin siis sujuu Heimirillä näinkin alussa jo.
28.02.2008 - 22:12
Kaunis talviaamu alkoi mitä hirveimmällä tavalla - kylmien kissantassujen kalmaiseen kosketukseen. Niin, tallin oma kattimattimarakatti, Kissa isolla koolla, Nuppi päätti aloittaa aamun pienellä taputtelulla, juuri loskasäästä saavuttuaan. Hävyttömästi kissaherra kyllä sitten lensi, ääntä nopeammin, kirkaisu tuli jälkeenpäin. Kyllä nuo kissat ovat pirullisia olentoja (katti muisti vielä kirkkaasti eilisen viivyttelyn ruoan antamisen kanssa). Siinä sitten mutanaamiota pesemään, isännän nauraessa makeasti kahviinsa. Kissat ja miehet, kiittämättämömpiä saa tästä maailmasta hakea.
Aamu alkoi siis varsin ripeästi, makeiden unien jälkeen oli aika hakea posti ja juoda se pakollinen teekupponen, ennen kuin uskalsi lähteä räntäsateeseen. Tallille tarpoessani kuului paljon voimasanoja, lumisohjo kun imeytyi mukavasti lenkkareiden läpi, nousten lopulta päähän. Kiffan kärsimätön kolistelu saikin oikein äkäisen tiuskaisun ja tamma päättikin odottaa kiltisti loppuajan. Hevosen- ja tuoreen puun tuoksu sai onneksi minutkin leppymään, päivä olisi mennyt täysin pilalle äkäpussina olemisen takia. Annoin Kiffalle sen aamuheinät ja pian rauhallinen rouskutus alkoi raikaamaan muuten tyhjässä tallissa, tammalla taitaa olla kovat leuat.
Tammuska lopettaessa syömisen olin jo täydessä touhussa; puhdistin tallikäytävän kaikesta eilisen roskista, ruokin kissan, pyyhin taulun.. Isäntäkin tuli pian talliin uusien heinäpaalien kanssa, varasto kun oli lähes täysin putsattu. Ihailtiin siinä hetki vielä kiiltävää tammaa, hyvin se oli kotiutunut vaikka alussa olikin ollut aika nuupunut. Taitaisi tulla kova taistelu kahden kovan tamman välillä, Aku kun saapuisi tänään.
Aku oli ollut jo jonkin aikaa Seasonin vanhassa tallissa, serkkujeni lellikkinä ja näyttelyhevosena. He olivat koulineet pienestä jalka- ja karvamytystä kiiltävän ja kauniin diivan. Vihdoinkin se kuitenkin saapuisi takaisin mamman luo, pikkuinen Aku-palleroiseni <3 Tytönkin olisi tarkoitus myös saapua takaisin huomaani, puhumattakaan sen lapsenlapsosista, eli Akun vaaveista. Pian talli olisinkin jo täysi, yksityispaikkaakin joku oli jo hamuamassa. Mutta porukkaahan on mukava aina saada, sakkia vaan täyteen koko talli niin Sirkku on tyytyväinen :D
Päivä sujui varsin nopeasti, työn iloisissa merkeissä. Olin siis toimistolla hoitelemassa paperihommia (toimistohommien kirona söin myös kaksi leivosta) kolmeen asti, varsin huolettomin mielin. Viittä vaille kolme kuitenkin laitoin tavarat nopeasti kasaan ja hyppäsin autoon. Matka tuntui sietämättömän pitkältä ja risteyksessä kiroilin mummojen laahustaessa hitaasti tien yli. Halu oli suuri ajaa yli, maltoin kuitenkin mieleni ja mahdollisen linnareissun.
Pihalla olikin sitten kunnon härdelli käynnissä; kaunis tamma pysyi tiukasti autossa, vetämisestä ja herkuista huolimatta. Se nyrpisti nenäänsä kaikelle ja sai saattajat ja isännän raivon partaalle; aluksi ei kuulemma olisi halunnut autoon ollenkaan. Juoksin ripeästi trailerille ja huudahdin iloisesti: "Mussukkainen! Mamma täällä!" Tamma höristi oitis korviaan varsa-ajalta tutun äänen takia ja ryntäsi ulos autosta, kolhien hieman isännän egoa. Akua rapsutellessani en voinut kuin virnistellä, ainakin tammat ja naiset pitävät yhtä..
Aurinkoista kevään alkua kaikille tallin vierailijoille, rapsuttakaa uutta sitä marakattiakin oikein kunnolla!
T. Sirkku & kaikenkarvaiset ystävät (joihin myös isäntä laskettakoon)
|
Kirjoittaja
Pienen virtuaalitallin kuulumisia ja päivittelyjä, jätäthän kommenttisi?
IRL = tarinaa "kulissien takaa", lähinnä päivityksiä
TT = "talliturinaa", eli fiktiota faktuaalisessa ympäristössä, tallin arkea ja juhlaa :)
|